Päätinpäs sitte kirjotella omat kokemukseni silmäleikkauksesta blogiin. Eli olen tätä kirjoittaessani 23-vuotias raumalainen opiskelija, jolla todettiin likinäkö "vamma" jo ala-asteella 4-5. luokalla, minkäs ikäinen silloin ollaan..öö.. nopeasti laskettuna 11-12 vuotias. Huonon näön seurauksena tietenkin tarvitaan silmälasit korjaamaan näkö, joista en ole ikinä tykännyt. Loppu ala-aste menikin silmiä tihrustellen, koska laseja en suostunut käyttämään. :)
Yläasteelle mentäessä olikin sitte pakko alkaa käyttää kyseisiä ongelmahärpäkkeitä. Muistelisin, että melko monet entisistä luokkalaisista kattoivat oudosti pari ekaa päivää, mutta kyllähän hekin siihen tottuivat.
No yläaste meni laseja käyttäessä. Näkötarkistuksissa tuli käytyä vuodessa kerran ja aina oli näkö huonontunut normaalisti n. -1 diopterin? (vai mikä sana onkaan) vuodessa.
Yläasteen loppuvaiheessa vai olikohan lukion alussa, kuvioon astuivat piilolinssit. Oih, mikä vapauden tunne tuli, kun lasit lähti ja pystyin näkemään normaalisti.
Lukiokin meni ja vaihdoin loppuvaiheessa niin sanottuihin yötä-päivää linsseihin, joita pystyy pitämään kuukauden verran, niin ettei tarvitse yöksi ottaa pois. Kyseisiä piilolinssejä voinkin suositella kaikille; ovat mukavat päässä, ei joudu pelleilemään iltaisin/aamuisin nesteiden kanssa jne jne.. Hieman kalliimmathan ne tietenkin ovat.
Aika kului, rahaa kului piilolinsseihin, näkötarkastuksiin, nesteisiin, silmälaseihin.. Until.. Kesätöissä 2007 alkoi kuitenkin pienoinen kiinnostus, kun kuulin kokemuksia muilta työntekijöiltä silmäleikkauksesta. Hieman tuli tutkittua asiaa internetistä, mutta asia jäi kuitenkin taka-alalle. Syksyllä kuitenkin äitini päätti mennä kyseiseen leikkaukseen ja lupasi sponsoroida myös leikkaukseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti